Me = minä ja mies

Tosi erilaisia, mutta silti suhteellisen samanlaisia.

Minä kiihdyn nollasta sataan ja sadasta nollaan alle sekunnissa, mies ei kiihdy ollenkaan. Muistelee olleensa kunnolla vihainen viimeksi ala-asteella. Mies ajattelee, pohtii ja maistelee sanoja ennen kuin päästää ajatuksensa ilmoille, minä valitettavan vain möläytän mitä päässäni liikkuu.

Suhteen alkutaival osasi olla myrskyisä. Mies ei osannut kommunikoida, toisaalta minä en siihen edes mahdollisuutta antanut tivatessani vastauksia heti. Minä en osannut ilmaista itseäni oikein, jolloin pohdiskeleva mies usein jäi pohtimaan käyttämiäni sanavalintoja, mielensä hän siinä aina pahoitti. Molemmilla kolmivuorotyö ja minulla siihen päälle amk-opinnot, suhattiin kahden asunnon välillä, kahden kaupungin väliä.

Nyt kun takana on muutama yhdessä kuljettu vuosi ovat pahimmat myrskyt ehdottomasti laatuneet. Ajoittain toki on koko parisuhde hurjassa alamäessä, mutta onneksi jokainen mäki päättyy joskus, ja edessä on taas uusi ylämäki. Kenties ollaan opittu tulkitsemaan toisiamme paremmin, kenties ollaan hitsaannuttu paremmin yhteen, tiimiksi. Kuka tietää?

Enään ei myöskään olla "pari", se termi on vaihtunut toiseen p-kirjaimella alkavaan. Me ollaan perhe. Ja meidän parisuhde on osa sitä.

Alku

Hei vaan!

Blogi on varmasti hyvä aloittaa jonkinlaisella itsensä esittelyllä?

Tämän blogin takana häärin minä.
Synnyin eräänä lokakuisena päivänä vuonna 1990 pieneen Porvoo nimiseen kaupunkiin. Ikää on siis tähän mennessä kertynyt 25 vuotta, neljännes vuosisata. Ajoittain olo on kuin 100 vuotiaalla, ajoittain tunenn itseni naiviiksi 5 vuotiaaksi.

Nyt asun Tuusulassa. Tänne muutin viime vuoden elokuussa, hetken mielijohteesta. 
Olipa kerran ihana juuri meille sopiva talo myynnissä, mutta aivan liian korkeaan hintaan. Eräänä keväisenä päivänä mies kuitenkin huomasi talon hinnan tippuneen. Ja kuinkas sitten kävikään? Heti meni lainahakemukset kahteen pankkiin, josta pian saimmekin toivomastamme pankista asuntolainan, seuraavat arviolta noin 24 vuotta vierähtääkin avioliitossa kyseisen pankin kanssa. 

Tällä hetkellä taidetaan miehen kanssa elää aikalailla sitä perinteistä suomalaista stereotypiaa. Velkaa vaikka muille jakaa, oma koti pienellä pihalla, koira, lapsi ja toinen tulossa. Siihen onneksi loppuu stereotypiat meidän osalta.

Minun ja miehen parisuhde alkoi aikanaan vanhainkodista (kuulemma lapsille keksitään parempi tarina). Olipa kerran kevät, osasto täynnä vanhuksia, henkilökuntavaje, ikuinen kiire, hurmaava eritteiden katku ja siellä se lempi sitten leiskui. Tosin alkuun todella huonolla menestyksellä. Alku oli takkuinen ja alkava parisuhde loppuikin lyhyeen. Kunnes pari erillään vietettyä kuukautta herättelikin minussa jotain, ja sen jälkeen ei ole loppua näkynyt. 

Tänne blogiin ajattelin alkaa kirjoittelemaan sillä mielellä, että näin saisin myös itselleni tärkeitä hetkiä ja tapahtumia muistiin, ennen kuin äitiyden haperruttamat aivot kaiken unohtavat. Saa nähdä kuinka hyvin onnistun missiossani!